mopo

Mopo tai mopedi on kevyt moottoriajoneuvo, jonka iskutilavuutta ja rakenteellista nopeutta on rajoitettu laissa. Mopon iskutilavuus on enintään 50 cm³ ja rakenteellinen nopeus ei saa ylittää 45 km/h. Kaksipyöräinen mopo kuuluu ajoneuvoluokkaan L1e ja kolmipyöräinen ajoneuvoluokkaan L2e. Vaikka "mopo" oli alun perin lyhenne sanoista moottoripolkupyörä, kutsutaan koko ajoneuvoluokkaa nykyään virallisestikin mopoksi. Lajityyppi kehittyi alun perin apumoottorilla varustetuista polkupyöristä, joita saattoi tarvittaessa polkea ilman moottorivetoa tavallisten polkupyörien lailla.

Nykyaikainen mopo on usein skootterimallinen, mutta myös muita tyyppejä, kuten isompia esikuviaan muistuttavia supermotoja ja enduroja esiintyy. Voimanlähde voi olla ilma- tai nestejäähdytteinen. Moottori on yhä useammin kaksitahtisen asemasta nelitahtinen. Jotkin mopot ovat hyvin tehokkaita (jopa viisi hevosvoimaa), mikä auttaa paremmin pysymään kiihdytyksissä ja ylämäissä liikennevirran mukana.

Suomessa oli vuonna 2007 rekisteröitynä 170 000 mopoa.

Mopot ajoneuvoluokkana

Mopo on kaksipyöräinen tai harvemmin myös kolmi- tai nelipyöräinen ajoneuvo, jonka moottoriteho, huippunopeus ja usein myös koko on moottoripyörää pienempi. Suomen ajoneuvolain mukaan mopo on moottorikäyttöinen ajoneuvo, jonka suurin sallittu rakenteellinen nopeus on Suomessa 45 km/h ja sen polttomoottorin tilavuus on enintään 50 cm³ tai 4 kW:n sähkömoottori.                                                                                       

Aiemmin mopoja saattoi ajaa kuka hyvänsä vähimmäisiän saavuttanut henkilö ilman ajotutkintoa tai -lupaa. Nykyään vaatimuksena on Suomessa 15 vuoden ikä ja hyväksytty kirjallinen tutkinto, josta saa todisteeksi M-luokan ajokortin. Pakollista opetusta tai ajokoetta ei vielä ole, vaikka sitä on vaadittu. Ennen vuotta 1985 syntyneet ovat saaneet mopon ajo-oikeuden täytettyään 15 vuotta, eikä heiltä vaadita edelleenkään mopokorttia. Euroopan unionin alueella ikävaatimukset vaihtelevat. Joissakin maissa kuljettajalta vaaditaan 16 vuoden ikä.

Polkimilla varustettua mopoa, jonka moottoriteho on alle 1 kW ja suurin rakenteellinen nopeus alle 25 km/h, saa 15 vuotta täyttänyt kuljettaja ajaa ilman mopokorttia.

Mopolla saa ajaa tien, pientareella tai sen oikeassa laidassa. Mopoille on oma mopokaista vuodesta 2004 asti uudistetun tieliikennelain mukaan.

Vuodesta 2004 eteenpäin valmistetuissa mopoissa tulee olla tieliikennekäytössä sivuheijastimet ja kuljettajan vasemmanpuoleinen peili. Moposta ei kanneta Suomessa autoveroa. Joissakin maissa mopoja ei tarvitse rekisteröidä.

Tuontimopot

1950-luvun lopussa Suomen ensimmäiset mopot alkoivat tulla markkinoille. Näissä mopedeissa oli kaksi käsikäyttöistä vaihdetta ja polkimet sekä levyrunko. Suomessa kuuluisia alkuvuosien mopoja olivat saksalainen Zündapp-mopo, ruotsalainen Monark-mopo. Saksalaisia ja ruotsalaisia mopoja halvempi vaihtoehto 1960-luvulle tultaessa oli Jawa-mopo, jota alettiin tuoda maahan uudestaan uudenmallisena 1980-luvullakin.

Vuonna 1995 Suomen liityttyä Euroopan unioniin, Suomen laista poistettiin mopoja koskenut painorajapykälä, jonka mukaan mopo ei saanut painaa yli 60 kg. Näin ovet aukenivat uusille tulokkaille ja skootterivallankumous alkoi.

Kotimaiset mopot

Tunturi-mopo.

Myös Suomessa alettiin valmistaa mopoja, kuten Tunturi ja Solifer. Näistä ehkä maaseudun suosituimmaksi 1950- ja 1960-luvun mopoksi tuli Tunturi, jonka suosituinta tyyppiä kutsuttiin Pappa-Tunturiksi siksi, että se oli autonajokorttia saamattomien maatilastaan ja traktoristaan perillisille luopuneiden vanhempien miesten kulkuneuvo. Pappa-Tunturi oli myös suosittu aktiiviväestön keskuudessa maaseudulla esimerkiksi metsätyömaiden työmatkaliikenneajoneuvona, jota käytettiin myös talvella.

Moottorien ja vaihteiston kehittyminen

Moottori oli usein puhallinjäähdytteinen. 1960–70-luvun taitteessa yleistyi ajoviimajäähdytteinen moottori ja vuonna 1970 tehdyn lakiuudistuksen jälkeen yleistyivät jalkavaihteet ja syrjäyttivät yhdessä jalkatappien kanssa käsivaihteet ja polkimet.

Vaihteiden määrä kasvoi yhdellä jo 60-luvun puolella, kun urheilumopot yleistyivät. 1970-luvulla mopoissa oli jo yleisesti neliportainen vaihteisto.

Erilaiset mopot

Mopot jaetaan useisiin alaryhmiin. Näistä vanhimmat ovat ns. pappamopoja. Näiden seuraajina ilmestyivät urheilumopot, joiden nimitys on sittemmin vaihtunut sanaan isopyöräiset erotuksena minimopoista. Enduromopot valtasivat markkinoita 90-luvun taitteessa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat skootterimopot yleistyneet huomattavasti. Uusin ilmiö ovat täyskatetut sporttimopot, sekä "minimotot", jotka ovat pienipyöräisten mopojen kokoisia replikoita sportti- tai maastomoottoripyöristä. Lisäksi käytetään suomimopot-termiä, jotta erotetaan Suomessa valmistetut vanhemmat mopot uusista ulkomaisista. Muita nimityksiä tämänkaltaiseen erotteluun ovat esim. "uusenska" ts. "uusenduro". -Ajan hengen mukainen (skootteri)mopokäsite on kiinamopo.

Pappamopot

Pappamopo kuvaa käsitteenä mopoja, joilla suomalaiset kulkivat välttämättömät ajonsa ennen autojen yleistymistä maassa. Yhteisenä tekijänä pappamopoilla oli levyrunko, polkimet ja kaksi vaihdetta. Jalkatappien syrjäyttäessä polkimet myös näihin malleihin tuli jalkavaihteet.

Pappamopo on käsitteenä myöhäissyntyinen ja se kuvaa nimityksenä tyypillisintä käyttäjäkuntaa: ikääntyneet miehet ja naiset huristamassa kirkonkylälle kauppa-asioille savuttavalla kulkupelillään. Mopojen valtakaudella 1950- ja 1960-luvulla mopoilla ajoi laajempi kirjo kansalaisia, myös nuorempia ja työikäisiä. Sukupolvenvaihdos on koskettanut myös pappamopoilijoita: erilaiset perinnekerhot vaalivat nyt pappamopojen kunniaa ja säilymistä ajokuntoisina.

Suomalaisvalmisteisia mopoja:

Urheilumopot

Nämä aikoinaan erityisesti nuoria silmällä pitäen valmistetut mopot alkoivat yleistyä 60-luvulla. Aluksi mopoissa käytettiin levyrunkoja, mutta 70-luvun puolivälin tienoilla siirryttiin esimerkiksi Tunturin ja Soliferin osalta teräsputkirunkoihin. Tämän aikakauden mopot ovat melko matalia ja pitkiä. Urheilumopojen ryhmän tunnetuimpia edustajia ovat levyrunkoinen Tunturi Sport, putkirunkoiset Tunturi Super Sport, Solifer SM ja Helkama Raisu.

Tossumopot

1970-luvun alussa Suomeen alettiin tuoda Japanista ns. "tossumopoja", eli pienirenkaisia ja muutenkin pienikokoisia, keveitä mopoja. Näiden esikuva oli nelitahtinen ja matala tossumopo Honda Z50 Monkey, jonka tyyppisiä mopoja myydään nykyäänkin kiinalaisina jäljitelminään (Jincheng, Baotian, Honlei, Sky Team jne.), sekä kaksitahtinen Suzuki PV50. Muita tossumopoja ovat esimerkiksi Tunturi Break, Tunturi Hopper, Helkama Ässä ja Helkaman ensimmäinen ja alkuperäinen tossumopo, jota markkinoitiin kauppanimikkeellä Tossu.

Enduromopot

Enduromopojen aika alkoi 1980-luvun puolessavälissä ja jatkuu yhä. Enduromopoissa on hyvät maasto-ominaisuudet. Joustovarat ovat suuret, maavara on runsas ja mm. pakoputki viety yläkautta. Ensimmäisiä suosittuja enduromopoja olivat Helkama AX, Tunturi Tiger, vesijäähdytetty Tunturin Tiger Aqua, Suzuki S ja Suzuki S1. Nykyään suosiossa ovat valmistajat Aprilia, Beta, CH-Racing, CPI, Derbi, Gas Gas, Generic, Gilera, Keeway, Kinroad, Kymco, Masai, Malaguti, MBK, Motorhispania, Peugeot, Rieju, Skyteam, Yamaha. Uusissa enduromopoissa on usein kuusi vaihdetta ja moottorit ovat suurelta osin kaksitahtisia. Uusimmat enduromopot ovat melko korkeita (n. 85–95 cm:n istuinkorkeus).

Enduromopoja:

Derbi, Aprilia ja Gilera ovat nykyään Piaggion omistuksessa. Kyseisten merkkien mopot ovat varustettuja Rabasan koneella, ja pyörät ovat valmistettu samoista osista. Esimerkiksi Derbi Senda X-Tremeä vastaa Gilera SMT/RCR erona vain katteet ja jälleenmyyntihinta.

Yamaha DT, MBK X-Limit ja Malaguti XTM valmistuvat malagutin tehtaassa, ja ovat kaikki samoja mopoja Minarellin AM6 koneella eroten toisistaan lähinnä ulkonäöltä.

Moposkootterit

Nykyaikainen moposkootteri (Aprilia SR50).

Skootterilla tarkoitetaan kaksipyöräistä ajoneuvoa, joka on lähes täysin katettu muovilla tai metallilla. Skootterin jalkatilassa oleva etuseinä on tarkoitettu suojaamaan kuljettajaa roiskeilta ja viimalta. Jaloille on jalkatila ja astinlaudat, matkustajalla voi olla jalkatapit. Jalkatilassa on myös kätevä kuljettaa vaikka ostoskassia. Penkin alla on yleensä myös jonkinlainen tavaratila. Skootterien vakiovarustukseen kuuluu polkimen lisäksi useimmiten sähkökäynnistin. Toisiovetolaitteena toimii variaattori. Merkkejä ja malleja on valtavasti, mutta yhtenä tärkeimmistä voidaan mainita skootterin kehittäjän, italialaisen Vespan ajokit. Skoottereiden osalta nelitahtimoottorien käyttö on syrjäyttämässä perinteisen kaksitahtisen moottorin. Kaikki skootterit eivät ole kuitenkaan mopoja. Markkinoilla on skootterimallisia pyöriä, jotka ovat Suomen lain mukaan kevytmoottoripyöriä tai moottoripyöriä. Mopoiksi rekisteröitäviä skootterimallisia mopoja kutsutaan moposkoottereiksi.

Muovi korvasi metallin ja toisaalta taiwanilais-kiinalaiset kevytmoottoripyörätyyppiset skootterimopot yleistyivät. Niissä oli rumpujarrujen sijaan levyjarrut sekä käynnistyspolkimen sijasta ja myöhemmin ohessa sähkökäynnistysmahdollisuus, mikä edellytti akkua.

Moposkoottereita:

Custom-mopot

Custom-mopot eivät ole kovin yleisiä kulkupelejä Suomessa. Kyseisiä mopoja valmistavat lähinnä kiinalaiset yritykset, kuten Jincheng ja Kinroad. Custom-mopoissa on lähes poikkeuksetta Honda Monkeyn vähän kuluttava nelitahtimoottori.

Muutamia kustomeita:

Sähkömopot

Tällä hetkellä sähköllä toimivia mopoja on Suomessa vain muutama malli tarjolla, mutta lisää on tekniikan koko ajan kehittyessä tulossa mm. Soliferilta.

Sähkömopojen etuina ovat hiljaisuus, pieni huollon tarve, edullisuus (ajomatka on jopa 400 km. euron energiakustannuksella) ja paikallinen saasteettomuus.

Invalidimopot

Sodan jälkeisinä vuosina oli paljon sotainvalideja, jotka tarvitsivat kulkupelin asioidensa hoitamiseen. Tätä tarvetta varten Ilmajoen Koskenkorvalla toimiva Erkkola Ky ryhtyi valmistamaan kolmepyöräisiä invalidimopoja, ns. Erkkoloita, joissa oli edessä tuulilasi ja ympärillä kevyt verhoilu säänsuojana. Mopoihin oli mahdollista asentaa erilaisia lisävarusteita, kuten tuulilasinpyyhin ja radio. Viimeiset vuosimallit oli varustettu sähköstartilla. Erkkoloiden voimanlähteenä toimi automaattivaihteinen, 50 kuutioinen Sachs Saxonette -moottori.

Virittäminen (Suomen laki)

Virittämisellä tarkoitetaan pääasiassa tieliikennekäytössä olevan mopon modifiointia siten, että se ylittää laissa sallitun rakennenopeuden 45 km/h. Virittämistä on myös mopon rakenteen muuttaminen muulla lainvastaisella tavalla, kuten iskutilavuuden suurentaminen yli 50 cm³:n. Ajoneuvohallintokeskus AKE:n mukaan mopo tulkitaan (kevyt)moottoripyöräksi, jos sen rakenteellinen huippunopeus ylittää 45 km/h tai sylinterin tilavuus on yli 50 cm³.

Itse virityksen teko ei ole laitonta, eikä viritetyn mopon hallussapito ole laitonta (rekisteröimättömänä, mökkimopo), mutta sellaisella ajaminen yleisellä tiellä on laitonta. Lisäksi on laitonta pitää viritettyä mopoa rekisteröitynä mopoksi. Rangaistukseksi annetaan huomautus tai määrätään rike- tai päiväsakko. Moottoripyöräksi asti viritetyllä mopolla ajaminen johtaa lisäksi syytteeseen ajokortitta ajosta niille, joilla ei ole kevytmoottoripyörän kuljettamiseen oikeuttavaa ajokorttia, sekä aiheuttaa mahdollisesti vero- ja vakuutusmaksuseuraamuksia.

Liikenneturvan tutkimuksen mukaan suuri osa mopoista on tietoisesti viritettyjä. Tutkimukseen vastanneiden ammattikoululaisten mopoista yli 80 % oli viritettyjä ja myös lukiolaisten mopoista lähes 70 %. Tutkimusta varten haastateltujen kertoman mukaan heidän mopojensa nopeuksien keskiarvo oli 72 km/h. Jäädessä poliisille kiinni viritetyllä kevytmoottoripyöräksi luokiteltavalla mopolla kustannukset voivat nousta jopa 1000 euroon.